Hävikkiruokasovellukset

Omaan puhelimeeni olen ladannut kaksi hävikkiruokasovellusta, ResQ:n ja Lunchien. Kumpaakin olen silloin tällöin silmäillyt, mutta ennen eilistä en ollut edennyt käyttäjäksi asti. Omassa kotikunnassani on vain yksi lounasravintola mukana ResQ-sovelluksessa, mutta naapurikaupungissa tarjontaa on yllinkyllin.
Pari päivää aiemmin luin K-markettien lähteneen mukaan ResQ-palvelun tarjoajiksi, tarjoten hävikkiruokakasseja pilkkahinnalla. Ja niinpä päätin kokeilla ostamalla kaksi vitosen ruokakassia kun sellaisia oli tarjolla; kassit eivät olleet ihan matkan varrella mutta lähellä kuitenkin. Maksu onnistui kätevästi Paypal-tilin kautta, johon olen kerännyt rahaa aiemmin kirjoittamistani mielipidetutkimuksista.

Ruokakassien nouto onnistui kätevästi suoraan kaupan kassan kautta. Kassit auton takakonttiin ja kotiin ajellessa olo oli kuin jouluna: mitäköhän kassien sisältönä on? Jännittävää!
Kotona sisällöksi paljastui: härkäpapurouhetta, Luomu ruishiutaleita, tuoretta pinaattia, kaksi salaattia, yksi pulla, 4 karjalanpiirakkaa, leipä, tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita, Skyr, Mansikkarahka, kaksi neljän putelin Actimel-pakettia, Oatly-kaurakermaa, iso paketti grilliherkkusieniä, hasselpähkinäruohetta, nakkeja ja rusinoita. Tämä kaikki kympillä!
Osa tuotteista on sellaisia mitä ei olis itse tullut ostettua, mutta tulee nyt ainakin vaihtelua ruokavalioon.

Näissä sovelluksissa pääpaino on myydä ravintoloiden hävikkiruokaa, esimerkiksi valmiita ruoka-annoksia. Sen mitä itse olen silmäillyt sovelluksia, on ResQ:n valikoima huomattavasti suurempi ja Lunchiessa ei ole paljoakaan valikoimaa. Toivottavasti molemmat kuitenkin saavat lisää ravintolita ja kauppoja torjumaan ruokahävikkiä, ja toki niitä hävikkiruokaa ostavia asiakkaita! Itse tulen tätä käyttämään jatkossakin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaapin täyteen pesuaineita ja kosmetiikkaa

Pesuaineet ja kosmetiikka alkoi olla vähissä ja päätin kerralla täydentää varastoja oikein kunnolla. Olen aiemminkin kirjoitellut Luxplussa...