Muovi, muovipussit, -kassit ja kierrätys

Olen törmännyt viimeisen vuoden aikana jatkuvasti muoviin liittyvää uutisointiin. Tuskin siltä on kukaan muukaan välttynyt. On surullista lukea ja nähdä miten maailman hukkuu muoviin ja muovijäte voi olla yksi aikamme pahimmista luonnonkatastrofeista. Muovia ei kellu vain maailman merissä jätelauttoina, vaan sitä on ilmassa, maaperässä sekä juomavedessä. Meistä jokaisessa on muovia ja mitä se aiheuttaa, se onkin toinen surullinen juttu.

Oman "muovisen jalanjälkeni" pienentämiseen olen keksinyt muutaman keinon. 

 1. Ostopäätöstä tehdessä mietin ensiksi tarvitsenko todellakin jokaisen muovisen härpäkkeen tai olisiko vastaava tuote saatavilla jostakin muusta materiaalista tehtynä. Ja lisäksi olen pyrkinyt välttämään sen tuhanteen erilliseen muoviin käärittyjä juttuja. En vain ymmärrä miksi jotkin asiat täytyy yksittäispakata (muoviin) ja kääriä vielä koko homma omaan (muoviseen) pakkaukseen.

2. Olen pyrkinyt  käyttämään kestokassia kauppareissuilla. Jotta kassi ei unohtuisi kotiin, vien autoon valmiiksi usemman kassin. Kannan myös käsilaukussa yhtä kangaskassia muita kun ruokaostoksia varten. Viimeisen vuoden aikana olen törmännyt useammankin kerran siihen, että vaatekaupassa ja jopa eläinkaupassa minulta kysyttiin haluanko ostaa maksullisen muovikassin. Pidän tätä erittäin postiivisena asiana. Sillä hetkellä tulee todellakin ajatelleeksi "tarvitsenko oikeasti muovikassia, kulkisitko ostokset laukussa, kädessä tai siinä kangaskassissa?". Aiemmin ostos olisi todennäköisesti pakattu suoraan muovikassiin sen kummemmin kyselemättä, ja itse olisin sen ottanut vastaan mukisematta.
Turhan muovin välttämisen lisäksi, maksullisten muovikassien ostamatta jättäminen oikeasti säästää rahaa.  Meidän perheessä ruokakaupassa käydään 1-2 kertaa viikossa ja ruokaa ostetaan pari kolme muovikassillista kerralla eli 5 kassia viikossa. Kassi maksaa noin 0,20 euroa eli euron viikossa, reilu viisikymppiä vuodessa. Tähän päälle vielä vaatekauppojen maksullisest muovikassit.
Osa kuluttajista varmasti perustelee muovikassin sillä, että sen voi käyttää roskapussina, tai tietysti uudelleen kauppakassina. Roskapussiksi se on kuitenkin todella kallis! Roskapussirullan, jossa on yleensä 100 pussia, saa parilla eurolla, joten selitys on huono. Roskapussiksi käy myös mikä tahansa muukin pussi: hedelmäpussi, vaippapaketin pussi tai suurempi sämpyläpussi. Meillä hedelmiä ei pakata kestokassiin tästä syystä, mikä tietysti on ristiriidassa muovijätteenvähentämisen kanssa. Ja ne pienemmät leipäpussit hyödynnämme koirankakkapusseina.

3. Kierrätys. Meidänkin kotinurkilla muovin on voinut kierrättää reilun vuoden ajan. Hankin muovijätteelle Ikean kannellisen laatikon, johon mahtuu perheen runsaan viikon muoviroskat (tässäkin tunnen piston sydämessä: laatikkohan on muovia). Kauppareisulla nappaan laatikon mukaan ja käyn tyhjentämässä keräyspisteelle. Meidän talouden sekajätteen määrä on pienentynyt huomattavasti muovinkeräyksen myötä ja tällä hetkellä sekajätettä tulee keskimäärin 3-4 hedelmäpussillista viikossa. Ja kunhan pienempi mukelo oppisi kuivaksi, sekajätteen määrä putoaa reilusti tämän hetkisestäkin. Jälleen pisto sydämeen: lapsi käyttää nykyisin vain kertisvaippoja, mutta on kyllä pienempänä käyttänyt kestovaippojakin.
Kierrättämällä säästää oikeasti myös jätekuluissa. Omassa kunnassa yksi sekajätteen tyhjennyskerta maksaa noin 6 euroa. Roska-auton käydessä kerran viikossa tulee vuosikuluiksi 312 euroa. Jos tyhjennys tehdäänkin vain joka toinen viikko tai jopa vain kerran kuukaudessa, säästö on huomattava. Kesäaikaan kerran kuukaudessa tyhjennys on aiheuttaa ikävän hajuhaitan, mutta jätehuollon kanssa on sovittavissa kesäajaksi tihempään tyhjennysväli ja talvikaudeksi harvempi.
Kerros- tai rivitaloasujan ei kannata tässä kohtaa miettiä, ettei omalla kierrättämisellä voi säästää. Jos taloyhtiössä edes puolet asukkaista kierrättäisivät, voisi myös taloyhtiön jätehuoltoa harventaa ja vaikutus näkyisi mahdollisesti vastikkeessa tai vuokrassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaapin täyteen pesuaineita ja kosmetiikkaa

Pesuaineet ja kosmetiikka alkoi olla vähissä ja päätin kerralla täydentää varastoja oikein kunnolla. Olen aiemminkin kirjoitellut Luxplussa...